sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hampurilaissämpylät

Uutena vuotena meillä maistellaan hampurilaisia. Näitä on kiva syödä vaikka isollakin porukalla ja laittaa esille erilaisia täytteitä joista kukin saa valita mieleisiään. Hot dogit ovat kokeneet uuden tulemisen ja miksipäs ei..Olenkin aina miettinyt miten saisi tehtyä super hyviä hot dogeja ja nyt on useampikin resepti otettu talteen. Ehkä niitäkin pitää kokeilla!


10kpl


1 dl vettä
2 dl maitoa
25g hiivaa
1/2 dl öljyä
vajaa 1 rkl hunajaa
1,5 tl suolaa
1 muna
1,5 dl durum vehnäkaihoja
3 dl vehnäjauhoja
3,5 dl spelt alkuvehnäjauhoja

Voiteluun:

vettä+siirappia
unikonsiemeniä tai perinteisiä seesaminsiemeniä

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nesteeseen ja lisää kananmuna, hunaja, suola ja osa jauhoista. Lisää joukkoon öljy ja loput jauhoista. Alusta taikina ja anna kohota puolisen tuntia liinalla peitettynä. Jaa taikina 10 osaan ja leivo sämpylöiksi. Kohota, voitele ja paista 225 asteessa 10-15 min.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hääkakku

Tämän hääkakun kera toivotan ihanaa joulun aikaa! Tein tämän hääkakun Uusi Päivä sarjan kuvauksiin jossa se vilahti eilen. Jakso on katsottavavissa Yle Areenasta :)

Kakusta toivottiin vintage henkistä ja jotain väritoiveena mm.vihreää..


Kakkuun tarvittiin pitkien kuvausaikojen takia kestävät täytteet. Tein täytteen kreemistä..suklaata ja mansikkaa..



Kakun suunnittelu ja tekeminen oli todella mukava haaste ja tämä  oli myös minun ensimmäinen kolmikerroskakku! Mahtava kokemus kaikenkaikkiaan ja yhteistyö toimi todella hyvin ja joustavasti. 

Tästä on hyvä jatkaa kohti Uutta Vuotta 2014!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Lohipasteijat

Hyvä ja helppo ohje Maku -lehdestä. Omat lisäykset suluissa. Toimii myös luumuhillolla. Suoraan uunista otettuna ja tomusokeria päälle..voittaa kyllä valmiit taikinat! Tein näitä työpaikalle ja meinasin jo unohtaa ottaa kuvat ja muutama oli vielä jäljellä ;)


20-25 kpl
rahkavoitaikina:

200g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 prk maitorahkaa

Täyte:

2 dl riisiä
150g savulohta
1 dl tilliä
(kalamaustetta)
(1 rkl maitorahkaa sidosaineeksi )

Nypi voi ja vehnäjauho. Lisää rahka ja sekoita nopeasti sekaisin. laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.

Sekoita täytteen aineet. Kauli taikina n.3mm paksuiseksi ja leikkaa 10x10cm (8x8) kokoisiksi neliöiksi. Sivele kahdelle reunalle vettä ,laita täytettä keskelle ja painele sormin kiinni. Halutessasi voit ottaa pienellä muotilla taikinasta koristeita. Sivele alle hieman vettä niin ne pysyy kiinni. Voitele kananmunalla ja paista reilussa 200 asteessa 10-15 min.

torstai 19. joulukuuta 2013

Vink! Vink!

Ihan ensiksikin mainittakoon, että tämä ei ole maksettu mainos vaan vinkki leivontaharrastajille. Punnitse ja Säästä kaupassa on tullut vastaan makoisien irtoherkkujen lisäksi kaikenlaista leivontaan liittyvää raaka-ainetta. Viimeisimmällä kerralla mukaan tarttui mm. muscavado sokeria, Spelt, puolikarkeaa alkuvehnäjauhoa ja vaniljauutetta. Myös luomutuotteita löytyy ja ostinkin mm. Luomu kasvisliemikuutioita ja erilaisia mausteita.



Suolaista ja makeaa tulossa vielä ennen joulua :)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Pojan junakakku

Viime viikonloppuna juhlittiin poikani syntymäpäiviä junakakulla. Ainakin juna oli tunnistettava kun sen verran oli pieni innoissaan :) ja äiti helpottunut..

Junan ohjeet täältä.


Kakkupohjan ohje löytyi Suklaapandan keittiöstä täältä.

Sisältä löytyy aina yhtä varma ja raikas Valkosuklaatäyte.
Lisäksi sivelin väleihin omenasosetta.





maanantai 9. joulukuuta 2013

Arvonnan Voittaja

Onnea vastaaja numero 19! Sinulle lähtee jouluinen paketti heti kun tämä tonttu ehtii postiin <3



 HELI laitatko minulle yhteystietosi!



kiitos paljon kaikille vastanneille! Viestejänne oli todella mukava lukea. Yllättävää kyllä suklaakakku taisi olla "oikeasti"suosituin kakku. Eipä se näin pimeään vuodenaikaan olekaan ihme.

Pienessä keittiössä väännetään ja väkerrellään kaikenlaista, kuulumisiin pian!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää, Suomi!

Tein Itsenäisyyspäivän kunniaksi hyydykekakun johon halusin kotimaisia makuja. Pohjana on pipareista ja kaurakekseistä sekä voista tehty pohja. Sen päälle keitin tyrnistä ohuen hillon ja tein valkosuklaamousen. Koristeeksi mustikoita ja kermavaahtoa sekä syötäviä kultahippuja.




Pohja:

100g kaurakeksejä
50g piparkakkuja
50g voita

Täyte:

2,5dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
100g rahkaa
2 tl liivatejauhetta/4 liivatetta
130g valkosuklaata
3/4dl tomusokeria

(100g tyrnimarjoja)

 Päälle:

vatkattua kermaa ja mustikoita


Murskaa kaurakeksit ja piparit hienoksi ja sekoita sulaan voihin. Taputtele vuoan pohjalle (neliön muotoinen vuoka, halk.23x23cm)ja laita kylmään. (Valmista tyrnihillo hillosokeri pakkauksen ohjeen mukaan ja levitä pohjan päälle.) Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää kerman sekaan tuorejuusto, sokeri ja rahka. Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä. Kaada jäähtynyt suklaa joukkoon. Valmistele liivatejauhe ohjeen mukaan, lämmitä ja kaada ohuena nauhana massan joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan, tasoita pinta ja laita jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään.

Koristele mustikoilla ja kermapursotuksin



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparkakkutaikina kertaa kaksi

Meillä aloiteltiin joulun odotus yhdessä leipoen pipareita. Kyllä itsetehdyt voittaa kaupan taikinat mennen tullen, mutta piparkakkutalon teossa luotan kyllä kaupan taikinoihin. Olipa kiva kaivaa esiin piparimuotit ja nauttia pipareiden ihanasta tuoksusta.

Tässä kaksi ohjetta joista toinen on "vaaleiden" piparien ohje. Laitoin siihen aika reilusti kanelia ja niistä tuli aika tummia. Maultaan ne eroaa toisistaan aineiden osalta kun toiseen tulee vaaleaa siirappia ja toiseen tummaa. Herkullisia tuli molemmista, mutta minä tykkäsin enemmän "vaaleista" :)





Vaaleat Piparit

200g voita
2 kananmunaa
2,5dl sokeria
1 tl soodaa
1 dl vaaleaa siirappia
0,5 dl kermaa (ruokakerma, kuohukerma tms.)
 n.8dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/2 tl pomeranssikuorta
1 tl neilikka

Sulata voi, siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa. Anna jäähtyä ja lisää sitten kananmunat. Lisää seokseen kerma. Sekoita joukkoon jauhot ja  kun taikina hieman irtoaakattilan reunoilta niin on jauhoja tarpeeksi. Anna kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään. Leivo pipareiksi.




Perinteiset piparit tein tähtimuotilla



Perinteiset Piparit

125g voita
1 dl sokeria
3/4 dl tummaa siirappia
1,5 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 tl jauhetta kardemummaa
ripaus jauhettua kardemummaa
ripaus jauhettua neilikkaa
1 muna
4-4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Sulata voi, sokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Lisää jäähtyneeseen seokseen kananmuna ja jauhot. Älä sekoita liikaa.  Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli. Kauli taikina jauhotetulla alustalla muutaman millin paksuiseksi levyksi. Ota muotilla pipareita pelille.´ja paista toiseksi ylimmällä tasolla 200 asteessa noin 7 minuuttia.





torstai 21. marraskuuta 2013

ARVONTA

Kaamosväsymys on tavoittanut minut ja varmaan monen muunkin ja ajattelin piristää itseäni ja toivottavasti myös teitä arvonnalla! Tällä hetkellä elämä pyörii kodin, työn ja päiväkodin välillä ja inspiraation saati ajan hakeminen leivontaan on hieman hakusessa. Joulu onneksi lähenee koko ajan ja kaikkea kivaa on tulossa ;) Onneksi syksyä on ollut piristämässä ihan mahtava Koko suomi leipoo-ohjelma. Ainut ohjelma jonka kanssa huolehdin, että varmasti ehdin katsoa. Hienoa, että tämä ammattialakin on tullut siinä samalle esille.
Mutta asiaan..eli...kysymys kuuluu..



 MINKÄLAINEN KAKUNTEKIJÄ SINÄ OLET? minkälaisista kakuista pidät?

 Kermakuissa katse hakeutuu kauniisiin pursotuksiin. Se kertoo leipurista paljon. Onko jälki tasaista ja huolellista vai minkälaista..Monesti kermakakun ystävät osaavat arvostaa kakussa makua, sitä tärkeintä. Pursottamisesta tulee mieleen kouluajat kun opettaja kertoi, että ammattilaisen tunnistaa siitä kun tunnetilat, väsymys jne. ei vaikuta kädenjälkeen. Se meinaan vaikuttaa kun niitä kakkuja tekee työkseen!

Sokerimassalla kuorrutetut kakut antavat luovuudelle tilaa. Siitä tulee mieleen valkoinen paperi johon  maalata. Sokerimassakakut jakavat eniten mielipiteitä, toiset tykkää ja toiset ei. Sisältö tulee näissä kakuissa erityisen tärkeäksi kuorrutteen takia.

Hyydytetyissä kakuissa kohtaa kaunis maku ja houkutteleva ulkonäkö. Hyydytetyt kakut antaa ehkä eniten variaatio mahdollisuuksia maun ja makuyhdistelmien suhteen.  Monien kestosuosikki.

Suklaa on minun lempi raaka-aine. Se on haastava ja monipuolinen. Suklaakakku juhlistaa takuuvarmasti tärkeän hetken arvokkuudellaan ja kauniilla kuorrutuksellaan. Suklaalla pritsaaminen vaatii kokemusta ja vakaata kättä. Se kertoo armottomasti kondiittorin tason ja sen on yleensä kerralla onnistuttava.




Kerro siis minkälainen kakku aiheuttaa sinussa inspiraation? Entä mikä maistuu parhaalta?

Aikaa arvontaan on Itsenäisyyspäivään 6.12  saakka. 

Palkintona jouluista leivontaan liittyvää <3










perjantai 15. marraskuuta 2013

Kuppikakut nutellakuorrutteella

 Ystävä tilasi kuppikakkuja poikansa synttäreille ja luotin hyvään reseptiin täällä. Lisäsin vain taikinaan suklaanpaloja ja kehittelin kuorrutteen päälle. Tähdet on Dr.Oetkerin ja tein lisää valamalla muotteihin candy meltsiä.











 Nutellakuorrute

1 dl nutellaa
1,5dl tomusokeria
200g tuorejuustoa
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl kukkurallinen kaakaojauhetta (van houten)

Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä kuppikakkujen päälle paletilla tai veitsellä.



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Mustikkacookiet

Meillä leivottiin yhdessä pojan kanssa isälle pikkuleipiä. Helppo ohje johon voi upottaa mieleisiään makuja.



150g voita
1 dl ruokokidesokeria
1/2 dl vaaleaa siirappia
1 muna
1 sitruunan raastettu kuori
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta
50g kuivattuja mustikoita (Biokia)
ripaus suolaa

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Kaada joukkoon siirappi. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon. Tee taikinasta pötkö ja laita hetkeksi jääkaappiin.Leikkaa pötköstä paloja ja pyörittele palloksi. Paina pikkuleiviksi haarukalla tai käsin. Paista 200 asteessa kunnes reunat ovat saaneet
väriä.



VINKKI! Kokeile taikinaan pähkinää, rouhittua suklaata, karkkeja, erilaisia kuivattuja hedelmiä/marjoja.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Halloween örkki

Viime viikonloppuna oli kiva irtiotto arjesta Helsingissä ja kun ihana mieheni jäi pojan kanssa viettämään laatuaikaa niin päätin tehdä jotain hyvää heille herkuteltavaksi. Tein tämän örkin lauantaina aamulla nopeasti ennenkuin lähdin. Alitajunnan syövereistä noussut mato- olio :)

Maanantaihin sopiva ilme örkillä :) kellään samaa fiilistä ;)?



Örkki sisältää sitruunatäytteen ja lemon curdia

****************************************

perjantai 1. marraskuuta 2013

Tyrni maustetut tryffelit

 Nämä herkut eivät ole niin viattomia kuin ensin antavat ymmärtää..Tryffelit on kieritetty Biokian tyrnijauheessa joka antaa kivan säväyksen kun tryffeliä puraisee :) 








225g tummaa hyvälaatuista suklaata
1,25dl ranskankermaa

n.2 rkl Biokian tyrnijauhetta

Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Kuumenna ranskankerma ja kaada suklaan pääle. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Ota lusikalla tryffelimassaa ja pyörittele palloksi. Kierittele tyrnijauheessa ja nauti.


Lisää tuotteista Biokia.fi




tiistai 29. lokakuuta 2013

Halloween leivonnaisia

Vaikka blogissa on ollut suhteellisen hiljaista lähiaikoina niin voin kertoa, että meidän pienessä keittiössä on ollut kuumaa ja kiireistä :) Syy selviää vähän tuonnempana..Muutamaa päivää enempää en kuitenkaan ole malttanut levätä rutistuksen jälkeen vaan suunnittelut halloween leipomuksille on jo käynnissä. Tuoreita reseptejä halloween juhlaan siis tulossa. Mutta tässä inspiraatiota aikaisimmilta vuosilta..


 

Cakepopseja voi käyttää myös kakkuun

 

Kurpitsoja ja synkkä ja myrskyinen yö..

 

Kahvipöydän herkku..
 
 

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ruusu paletilla

Paletilla olen alkujaan koulussa opetellut tekemään marsipaanista ruusuja ja edelleen se on nopea tapa saada ruusut tehtyä. Käytin tälläkin kertaa marsipaania kun sitä sattui kaapissa olemaan, mutta yhtä hyvin voi käyttää sokerimassaakin. Tein ruusut marmorilevyn päällä ja sain jotenkin terälehdistä todella ohuita. Se on tietysti ihan hyvä juttu, mutta hieman liikaa alkoi jo reunat halkeilla.




Leivo marsipaanista noin sormen paksuinen pötkö.




Jaa neljään yhtäsuureen palaan.



Pyörittele pala palloksi ja ala liukuvin ulospäin suuntautuvin liikkein ohentaa terälehteä.


 

Pyöräytä terälehdestä ruusun keskusta.


Lisää terälehtiä ruusun keskustaan. Ohenna terälehti ja levitä sormilla kuppimaiseksi. 

Lisää terälehtiä sen verran kun haluat ja ruusu tuntuu tarvitsevan. Sormella voi kevyesti kääntää terälehteä ulospäin ennenkuin lisäät sen ruusuun iinni. Leikkaa lopuksi kannasta ylimääräinen massa pois.



Valmis ruusu. Marsipaanista tehdyt ruusut eivät kunnolla kovetu kun taas sokerimassaruusut kovettuu nopeasti. Ruusut kannattaa lisätä  kermakakkuun vasta vähän ennen tarjoilua. Kantaan voi sipaista vähän suklaata niin ruusu kestää ryhdissään paremmin.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Sitruuna-unikonsiemenkakku

Ihanaa ja raikasta. Jaan tämän todella hyvän reseptin leivonnaisia herkkusuille-kirjasta jossa on Hummingbird Bakeryn kuuluisia reseptejä. Suosittelen kokeilemaan. Halloweenin herkuksi tämä kirpeänmakea kakku muuntautuu keltaiseksi värjätyllä kuorrutteella ja halloween koristeilla.



''


85g voita (suolaton)
vajaa 3dl sokeria
1 1/2 (luomu)sitruunan raastettu kuori
1,65dl täysmaitoa
3,6dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 munanvalkuaista
15g unikonsiemeniä

Sitruunasiirappi

1 sitruunan vastapuristettu mehu ja kuori
0,6 dl sokeria

Sitruunakuorrute

1sitruunan vastapuristettu mehu
n.4 dl tomusokeria

Kuumenna uuni 170 asteeseen. Mittaa voi, sokeri, sitruunankuori ja unikonsiemenet kulhoon ja vatkaa kunnes kaikki aineet on sekaisin. Seoksen ei tarvitse olla täysin sileää. Lisää hitaasti joukkoon maitoa ja sekoita.

Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää jauhoseos muiden ainesten joukkoon kolmessa erässä. vatkaa hyvin niin, että taikina on vaaleaa ja kuohkeaa.

Vatkaa erillisessä kulhossa munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto metallilusikalla taikinaan. Sekoita hyvin, mutta älä vatkaa liikaa. Kaada taikina voideltuun vuokaan (rengasvuoka/tavallinen kahvikakkuvuoka, n.22-24cm halkasisija) ja tasoita pinta. Paista kakkua uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta tuntuu kimmoisalta.

Sitruunasiirappi

Mittaa kakun paistuessa sitruunan mehu ja kuori, sokeri ja 1dl vettä pieneen kattilaan ja kuumenna matalalla lämmöllä kiehuvaksi. Keitä kunnes nesteen määrä on vähentynyt puoleen tai seos on muuttunut siirappimaiseksi. Kun kakku on valmis niin valele sen päälle sitruunasiirappia

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kilpailuvoitto

Sijoituin elokuun leivontafoorumin haasteessa neljänneksi marjaleivoksilla. Postista hain ison paketin joka sisälsi kaikkea kivaa ja tarpeellista.





Puuroriisi toi heti mieleen tulevan joulun. Suklaarusinat meni jo parmpiin suihin ja essua tarvitaan tietysti leipomisessa aina. Rusinoita menee meidän perheessä paljon ja laadukas kaakaojauhe on pakollinen jauhopeukalon kaapissa. Mustaherukkahyytelö pääsee varmasti kakun sisään ja mansikkahillo maistuu milloin vaan. Iso taikinakulho on ihan huippu! Ei pääse taikinat enää reunojen yli :)


 

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

"Paree"Lohipiirakka

Tämä hyvä juhlapiiras sisältää kermaa, kylmäsavulohta ja juustoa. On siis "paree" piirakka vaikkapa juhliin tai muuten vaan herkutteluun. Ilimajoen siskoki tykkäs jotta hyvää oli :)




75g voita
1,5 dl juustoraastetta
1 dl vehnäauhoja

Täyte:

150g-200g kylmäsavulohta
150g purjoa
3 munaa
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
tilliä
sitruunapippuria
suolaa

Sekoita pehmeä voi ja juusto keskenään. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Painele piirasvuoan pohjalle ja reunoille. (22-25cm)

Leikkaa lohi paloiksi ja levitä piiraspohjalle. Leikkaa purjo pieneksi ja kuullota paistinpannulla pehmeäksi. Sekoita kananmunat, kerma ja maito ja mausteet. Lisää purjosilppu sekaan ja kaada piiraspohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 20-25min.



perjantai 4. lokakuuta 2013

Rahka-omena piirakka

Tämä resepti on taas yksi tapa käyttää omenat johonkin oikein hyvään!
Tein ohjeen mukaisen pohjan, mutta puolitin tällä kertaa täytteen.  





Pohja:

100g voita
1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta



Täyte:

500g maitorahkaa
2 dl kermaa
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 sitruunanmehu
1 tl vaniljasokeria

2-3 kiinteää omenaa
 sokeria, kanelia

Sekoita pehmennyt voi ja sokeri keskenään. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte: Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen muut aineet. Vatkaa hyvin sekaisin. Kaada pohjan päälle. Leikkaa omenat ohuehkoiksi lohkoiksi ja asettelel kakun päälle. Ripottele lopuksi vielä sokeria ja kanelia. Paista 175 asteessa noin 45min. Pidennä paistoaikaa tarvittaessa.




maanantai 30. syyskuuta 2013

Syksyinen sateenvarjokakku

Viikonloppuna lähdettiin koko perheen voimin Pohjanmaalle ja Kristiinaan mikkelimarkkinoille. Eipä ole missään parempia markkinoita sanon minä :) Ehkäpä Tampereen kalamarkkinat menee aika lähelle. Tein tämän kakun viemisiksi ja syntymäpäiväkaffille. Halusin kokeilla ideaa jonka sain sabluunojen käytöstä. Töissä väkersin pahvista pienen sateenvarjosabluunan. Testasin suoraan tyylini mukaisesti kakun pintaan ja onneksi siitä tuli ihan tuunistettava satikka:)

Olisin halunnut tehdä vielä yksityiskohtia sateenvarjoihin, mutta nyt ei ollut valitettavasti aikaa siihen enempää. Myös eri väriset varjot olisi ollut kivan näköisiä. Ja tietysti sokerimassasta sieniä ja syksyn lehtiä..ja..ja..:)



- 3 munan vaalea kakkupohja
- suklaakerma
- mustikkamarmeladi



Muutamia huomioita joita tein sabluunojen käytössä:

Etene sabluunan kanssa reunasta reunaan. Muuten voi olla hankalaa saada kuviot tuhriintumatta kakkuun :)

Jos kaytät elintarvikesprayta niin kannattaa yrittää suojata kakkua ja vähän muutakin esim.leivinpaperilla.

Askartelusta voi ottaa ideoita kakun koristeluun. Kokeile ohentaa hieman pastaväriä ja töpöttele sienellä tms. väri sabluunalle.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Makeaa pizzaa

Pizza maistuu aina ja makean sellaisen teko on ollut mielessä jonkin aikaa.Nyt siihen tarjoitui oiva tilaisuus uuden alpro Soya riisijuoman kokeilussa. Blogiringin kamppanja Alpro Creative haastoi käyttämään tuotteita uudella ennakkoluulottomalla tavalla. Tietysti otin haasteen vastaan!






Alpro Soya riisijuoma on maidoton ja soijaton. Juoma oli hyvää ja maistui myös muille perheen jäsenille ihan sellaisenaan. Juoma on makeahkoa ja sopiikin hyvin myös leivontaan ja jälkiruokiin.

Makea pizzani sisältää riisijuomaan tehdyn pohjan, vaniljakiisseli hoiti tomaattikastikkeen virkaa. Täytteenä mustikkaa ,mansikkaa, vadelmaa sekä ricottajuustoa.Innostuin tästä makeasta pitsasta paljon ja aion kyllä kokeilla erilaisilla täytteillä jatkossa. Tämä oli myös siitä kiva kokeilu, että ei oikein tiennyt mitä lopputulos olisi. Kivaa kokeilua ja erilaista hyvää :)

HUOM! Käy äänestämässä suosikkireseptiäsi niin voit voittaa Nikonin järjestelmäkameran tai 100e lahjakortin Decanterin verkkokauppaan. Linkki äänestykseen löytyy sivupalkista :)






Pizzapohja

3 dl Alpro riisijuomaa
1/3 hiivaa
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
ripaus sokeria
1 dl durumjauhoja
n.5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä riisijuoma kädenlämpöiseksi. Alusta taikinaan suola, sokeri, hiiva ja jauhot pikkuhiljaa. Lisää taikinaan öljy. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia. Anna nousta kaksinkertaiseksi. Jaa sitten taikina kahteen osaan. Kauli taikinoista kaksi isoa pitsapohjaa. täytä toinen makeilla aineksilla ja toisen voi tehdä halutessa vaikka suolaiseksi pitsaksi mieluisilla täytteillä.

Levitä pohjalle noin 1 dl verran vaniljakiisseliä. Levitä sitten mieluisia marjoja pitsan päälle. Paista noin 250asteessa 5-10 minuuttia.







Vaniljakiisseli

2,5 dl Alpro riisijuomaa
1/2 vaniljatanko
1 dl sokeria
3 kananmunankeltuaista
3/4 dl maissitärkkelystä
nokare voita

Kiehauta riisimaito halkaistun vaniljatangon kanssa kattilassa. Ota vaniljatanko pois kiehauttamisen jälkeen.
Vatkaa sokeri, keltuaiset ja maissitärkkelys vaahdoksi.
Kaada lämmin maito sekaan koko ajan sekoittaen. kaada koko seos takaisin kattilaan ja kuumenna koko ajan vatkaten kunnes seos sakenee. Sulata voi lämpimään kiisseliin ja vatkaa seos tasaiseksi. Jäähdytä.




VINKKI! Lisää makeutta ja makua pitsaan vaahtokarkeilla tai suklaalla tai tarjoile pitsa jäätelön ja erilaisten jälkiruokakastikkeiden kera.

VINKKI! Tee tarjolle samasta taikinasta makea ja suolainen pitsa.





 Yhteistyössä Alpro





maanantai 16. syyskuuta 2013

Punainen autokakku

Tämä autokakku lähti pikkuherralle joka juhlii syntymäpäiviään huomenna. Kiirettä piti tehdessä, mutta niin mukava oli punaista pikkuautoa tehdä. Syksyisiä lehtiä on tippunut auton katon päälle..

Vähän alkoi pinta kiillellä, mutta se sopii ihan hyvin autolle..Se on juuri vahattu :)


- Vadelmamousse
- Vaalea kakkupohja
- Mansikkakreemi
- Kuorrutus 2/3 marsipaania, 1 osa sokerimassaa

 





Kivaa syksyistä leivontaviikkoa kaikille! :)