perjantai 27. syyskuuta 2013

Makeaa pizzaa

Pizza maistuu aina ja makean sellaisen teko on ollut mielessä jonkin aikaa.Nyt siihen tarjoitui oiva tilaisuus uuden alpro Soya riisijuoman kokeilussa. Blogiringin kamppanja Alpro Creative haastoi käyttämään tuotteita uudella ennakkoluulottomalla tavalla. Tietysti otin haasteen vastaan!






Alpro Soya riisijuoma on maidoton ja soijaton. Juoma oli hyvää ja maistui myös muille perheen jäsenille ihan sellaisenaan. Juoma on makeahkoa ja sopiikin hyvin myös leivontaan ja jälkiruokiin.

Makea pizzani sisältää riisijuomaan tehdyn pohjan, vaniljakiisseli hoiti tomaattikastikkeen virkaa. Täytteenä mustikkaa ,mansikkaa, vadelmaa sekä ricottajuustoa.Innostuin tästä makeasta pitsasta paljon ja aion kyllä kokeilla erilaisilla täytteillä jatkossa. Tämä oli myös siitä kiva kokeilu, että ei oikein tiennyt mitä lopputulos olisi. Kivaa kokeilua ja erilaista hyvää :)

HUOM! Käy äänestämässä suosikkireseptiäsi niin voit voittaa Nikonin järjestelmäkameran tai 100e lahjakortin Decanterin verkkokauppaan. Linkki äänestykseen löytyy sivupalkista :)






Pizzapohja

3 dl Alpro riisijuomaa
1/3 hiivaa
1 tl suolaa
1/2 dl öljyä
ripaus sokeria
1 dl durumjauhoja
n.5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä riisijuoma kädenlämpöiseksi. Alusta taikinaan suola, sokeri, hiiva ja jauhot pikkuhiljaa. Lisää taikinaan öljy. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia. Anna nousta kaksinkertaiseksi. Jaa sitten taikina kahteen osaan. Kauli taikinoista kaksi isoa pitsapohjaa. täytä toinen makeilla aineksilla ja toisen voi tehdä halutessa vaikka suolaiseksi pitsaksi mieluisilla täytteillä.

Levitä pohjalle noin 1 dl verran vaniljakiisseliä. Levitä sitten mieluisia marjoja pitsan päälle. Paista noin 250asteessa 5-10 minuuttia.







Vaniljakiisseli

2,5 dl Alpro riisijuomaa
1/2 vaniljatanko
1 dl sokeria
3 kananmunankeltuaista
3/4 dl maissitärkkelystä
nokare voita

Kiehauta riisimaito halkaistun vaniljatangon kanssa kattilassa. Ota vaniljatanko pois kiehauttamisen jälkeen.
Vatkaa sokeri, keltuaiset ja maissitärkkelys vaahdoksi.
Kaada lämmin maito sekaan koko ajan sekoittaen. kaada koko seos takaisin kattilaan ja kuumenna koko ajan vatkaten kunnes seos sakenee. Sulata voi lämpimään kiisseliin ja vatkaa seos tasaiseksi. Jäähdytä.




VINKKI! Lisää makeutta ja makua pitsaan vaahtokarkeilla tai suklaalla tai tarjoile pitsa jäätelön ja erilaisten jälkiruokakastikkeiden kera.

VINKKI! Tee tarjolle samasta taikinasta makea ja suolainen pitsa.





 Yhteistyössä Alpro





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti