sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Reilu kahvitauko ja suklaakuorrutetut maapähkinäpallot

Reilun kaupan viikkoa vietetään nyt 20.-26.10 ja tämän vuoden teemana on kahvi. Reilu kauppa haastaa kaikki kansalaiset ja yhteisöt viettämään kahvitaukoa Reilusti käyttämällä Reilun kaupan kahvia. Toivottavasti monella työpaikalla on porissut Reilun kaupan kahvit!






Ei ole ollenkaan samantekevää mitä kahvia kaupasta valitsee jos ajattelee hieman tarkemmin kahvin alkuperää. Reilun kaupan merkki kertoo, että kahvin viljelijät saavat työstään asianmukaisen korvauksen ja lisäksi vielä Reilun kaupan lisän. Maissa joissa yleensä kahvia viljellään voi olla paljon epäkohtia palkkauksen ja työolosuhteiden kanssa, mutta valitsemalla Reilun kaupan tuotteita voi olla varma, että nämä asiat on kunnossa ja kohdillaan. Lue lisää Täältä.





Meillä kahviteltiin reilussa pohjalaishengessä talkooporukalla. Iso oli pöytä ja paljon kastettavaa..pohojalaaseen tyyliin! Siskon tekemä herkullinen kinkkupiirakka ei mahtunut kuviin, mutta hyvää oli!
Itse kun en kahvia juo niin päädyin teekuppiin, mutta maistoin kuitenkin ja edelleen maistui pehmeältä näin teen juojan näkökulmasta. Myös teetä on Reilun Kaupan valikoimissa joten aion kyllä tarkistaa myös teemerkit tästälähin! Kaikki muut olivat kahvinjuojia ja vähän oli ennakkoluuloja Paulig Mexico kahvin suhteen, (mitäs tämä tälläänen kahavi on...)mutta kyllä maistui kaikille!! Lisäksi tein ihan älyttömän hyviä (vaikka itse sanonkin) suklaakuorrutteisia maapähkinäpalloja. To Do listalle leipojat heti! Nämä herkut vie kielen mennessään ja sopii vaikka halloweeniin teemaan sopivin koristein. Minusta myös Paulig Mexico Reilun kaupan kahvi sopi ihan loistavasti näiden makeiden herkujen kaveriksi. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.



Suklaakuorrutetut maapähkinäpallot


1 dl Reilun kaupan maapähkinävoita (Peanut butter crunchy)
25g voita
3/4 dl tomusokeria
1/2 dl riisimuroja

100g suklaata (tummaa)
n.1/2 rkl öljyä

12 kpl

Notkista maapähkinävoi ja sekoita joukkoon voi, tomusokeri sekä lopuksi riisimurot. Tee massasta pieniä palloja ja laita pakastimeen hetkeksi kovettumaan. Lämmitä sillä aikaa suklaa ja kaada sekaan öljy. Dippaa palleroita suklaassa, anna kovettua ja koristele mielesi mukaan. Parhaimmillaan pallerot on jääkaappikylmänä. Suosittelen tummaa suklaata kuorrutkseen sillä pallot on makeita!




Miten ja kenen kanssa sinä voisit viettää Reilua kahvitaukoa? kerro kommentteihin ja voit voittaa Reilun Kaupan Mexico kahvia ja nauttia ihanista kahvihetkestä yhdessä läheisten kanssa! Laita mukaan myös sähköpostisi niin voin ottaa yhteyttä jos voitto osuu kohdallesi.



Yhteistyössä
http://www.reilukauppa.fi/etusivu/

www.paulig.fi


blogirinki.fi

7 kommenttia:

  1. Parhaan ystävän kanssa kera suklaakonvehtien <<3

    johanna--r@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Viettäisin kahvitauon ystävän kanssa uusia kahvimakuja maistellen.
    mera.levis@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mieheni kanssa aamukahveet sängyssä kuulostaisi reilulta :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Nautin rauhaisista viikonloppuaamuista, aina kun sellainen vain mahdollinen. Tuolloin kuuluu aamulenkin jälkeen nautittu aamupala parin kahvikupposen kanssa, ihan yksikseen. Arkena kaffet jäähtyy kupissa kiireisen työn lomassa.. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Siskoni kanssa kahviteltaisiin pitkään ja hartaasti, maailmaa parantaen ja kaikesta höpötellen.

    VastaaPoista
  6. Mieheni kanssa mieluiten kahvitauon viettäisin =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista