sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Meren maku

Sain keväällä arvostelukappaleena kirjauutuuden Meren maut jonka kirjoittaja on bloggaaja Sari Spåra (Sweet food o` Mine). Kirja on jaettu vuodenaikojen mukaan ja mukana on monipuolisesti ruokaohjeita liha, kala, kana sekä jälkiruokareseptejä. Leivontaakaan ei ole unohdettu. Monta makoista reseptiä innostaa jauhopeukaloa kokeilemaan. Lisäksi kirjasta löytyy hilloja, levitteitä ja juomia ja paljon muuta.







On kyllä aika saavutus kirjoittaa ensinnäkin noin hyvä kirja, mutta noin paksu ja kattava kirja kun kotona on pienet lapset. Kirja tuli täydelliseen saumaan koska olin jo kaivannut hyvää koko perheen ruokakirjaa. Kirjasta huokuu ruoalle omistautuminen ja ihana merellinen tunnelma.




 Ohjeiden välissä on tarinoita Myrskylahdelta Sarin kotoa jossa reseptit ovat syntyneet. Itseä sykähdytti kovasti kirjan tunnelma sillä olen itsekin pienenä viettänyt paljon aikaa merellä isäni kanssa. Oma mielen maisemani löytyy meren läheisyydestä. Ruokareseptit on konstailemattomia ja helposti lähestyttäviä. Mieleeni tulee monesta reseptistä se kuinka hyvin ne sopisivat pitopöytään tai illanistujaisiin.






Sain inspiraation tähän kakkuun kirjasta. Seuraavaksi kokeilin  peruna-tonnikala-papusalaattia. Löydät ohjeen Pienestä keittiöstä. Salaatti oli aivan erinomaista ja maistui myös pikkumiehelle. Ruokaisaa, hyvää ja yksinkertaista valmistaa..Täydellistä kesäruokaa!

Kirjassa on vaikka kuinka paljon hyviä reseptejä joita haluaisin kokeilla...

Sipsikuorrutetut kanafileet
Halloumisalaatti
Suklaa-olutkakku
Paras piirakka
Tyrnicurd
Paahdettu perunasalaatti ja paljon muuta!

Kiitos Sari ja onnittelut mainiosta kirjasta!




1 kommentti:

  1. Kiitos Maarit! Oi miten hauska kuulla että pidit kirjasta <3 Toivottavasti vietät vielä monta makoisaa hetkeä sen parissa!

    VastaaPoista