perjantai 6. marraskuuta 2015

Texmex kierteet

Isälle voisi maistua nämä..ainakin todistetusti meillä jo hiukka euajassa! Ja maistuvia pikkusuolaisia myös kahvipöytään, illanistujaisiin ja pikkujouluihin.







n20 kpl

250g maitorahkaa
250g voita
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kuutioitu hieman pehmeä voi maitorahkan kanssa sekaisin. Lisää joukkoon kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääräise kelmuun ja laita jääkaappiin.


Täyte:

180g (pirkka)aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa
250g kinkkusuikaletta/rouhetta
pieni sipuli
0,5 dl salsa kastiketta (käytin mietoa)

Texmex juustoraastetta

Kuutioi sipuli ja lisää pannulle. Kuullota ja laita sekaan muut aineet. Ota levyltä ja anna jäähtyä.
Kauli taikina ohueksi noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Levitä täyte ja kääri rullalle. Leikkaa rullasta parin sentin viipaleita. Laita muffinivuokaan, ripottele juustoraastetta päälle ja paista 225 asteessa kypsiksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti