sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Mustikkamurupiirakka (pellillinen)

Loman lopuksi halusin viedä jotain herkkua töihin..Päätin kokeilla pirkan reseptiä ja voin kyllä lämmöllä suositella. Tuplasin kardemumman määrän ja tuoksu kotona oli aivan tajunnan vievää..
Resepti vaikuttaa hieman saman tyyliseltä kuin maisemakahvilan piirakka. 





Pellillinen


250g voita
8 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria (korvasin osan tummalla)
2 dl piimää
2 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa


500g mustikoita
(1 rkl perunajauhoja)



Sekoita kaikki kuivat aineet. Sulata voi ja lisää se kuiviin aineisiin. Jaa murotaikina kahteen osaan niin, että toisen jätät hieman pienemmäksi. Sekoita sitten kananmuna-piimäseos kuiviin aineisiin suurempaan määrään murotaikinaa. Levitä pellille leivinpaperin päälle. Levitä mustikat taikinan päälle ja ripottele lopputaikina päälle. Paista 200 asteessa unnes pinta on saanut kauniin värin,

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kantarellipiirakka

Kantarellipiirakka on herkkua tuoreista sienistä.  Sienien ystävän toivepiirakka <3

Ja piti korjata, että sienet oli nimenomaan "metsän kultaa" eli kanttarelleja eikä suinkaan suppilovahveroita ;)







Pohja:

100g voita
1 dl juustoraastetta
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 pkt pekonia
2 dl ruokakermaa
1/2 prk creme fraise
puoli litraa kanttarelleja
1 sipuli
ruohosipulia tai persiljaa
2 kananmunaa
(juustoraastetta)


Valmista pohja sekoittamalla pehmeään voihin muut aineet. Kääräise taikina kelmuun ja laita hetkeksi kylmään. Vuoraa piirakkavuoka leivinpaperilla. Painele taikina piirasvuokaan. Esipaista pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa. Valmista täyte. Puhdista sienet ja paista pannulla sipulien kera. Kun neste on haihtunut niin kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Ripottele persiljasilppu päälle.  Sekoita ruokakermaan creme fraise ja kananmunat. Kaada täytteen päälle ja ripottele juustoraastetta päälle. Paista 200 asteessa kunnes keskusta on hyytynyt ja piiras on saanut kauniin värin.






maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kuohkeat vohvelit

Kesän lomapäivänä teki mieli paistaa vohveleita ja nauttia pitkästä aamusta vähän brunssi tyyliin..Mansikoita, viinirypäleitä, raparperikiisseliä, graavilohta ja leipää..ja vohveleita makeilla ja suolaisilla lisukkeilla.








2 kananmunaa
2,5 dl vichyä
2 dl maitoa
60 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta


Sekoita keskenään vichy, maito ja kananmunat. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne hyvin keskenään. Kaada jauhot muna-maito-vichy-seokseen. Sulata voi ja kaada joukkoon. 

Paista vohvelit kauniin kullanruskeiksi.


Suolainen täyte:

1/2 prk kermaviiliä
1/2 prk creme fraisea
125 g palvikinkkurouhetta
(pilkottua tomaattia, kurkkua)
ruohosipulia

Sekoita kaikki aineet yhteen ja anna maustua.





Äkkiä napsaisin kuvan ennenkuin alettiin herkuttelemaan :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

Mehevä raparperipiirakka (pellillinen)

Tein pojan kanssa sadepäivän ratoksi raparperipiirakkaa ja voi tästä tuli kyllä ihan mahtavan maukas ja mehevä. Suosittelen lämpimästi!

Kaiken lisäksi pohjan aineet vain sekoitellaan keskenään joten sopii siis kivasti vaikka lasten kanssa tehtäväksi.









4 kananmunaa
3 dl sokeria (osa oli intiaanisokeria)
1 rkl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
200g voita
2 dl maitoa
3 tl leivinjauhetta


1l raparperipaloja
kanelia

500g kreikkalaista jogurttia
0,5 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria


Laita uuni kuumenemaan 185 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko kananmunat ja lisää joukkoon sula voi ja maitoa. Sekoita kuivat aineet sekaan. Kaada uunipellille. Ripottele päälle raparperit ja mausta kanelilla. Sekoita kaikki kuorrutteen aineet keskenään ja kaada raparperien päälle. Tasoita pinta ja laita uuniin. Piirakka on valmis kun reunat on saaneet kauniin rusketuksen ja pinta on keskeltä hyytynyt.





maanantai 4. heinäkuuta 2016

Rippikakut auringonkukilla

Tällaiset kakut lähti työkaverin lapsien rippijuhliin..Koristeeksi toivottiin auringonkukkia ja risti. Yksinkertaisen hillittyjä niistä tuli vaikka jotain suklaapritsauksia suunnittelinkin. Joskus vähemmän on enemmän..








Laitan auringonkukista teko-ohjeen, kunhan lomailultani ehdin...






2 kpl 15h kakkuja
gluteenittomat ja laktoosittomat
sisällä valkosuklaatäyte ja boysenmarja-vadelma hilloke