maanantai 26. syyskuuta 2016

Laku-suklaa mustaherukka Drip Cake yhteissynttäreille

Kiireisten aikataulujen vuoksi oli vaikea sovitella syntymäpäiväkahvitteluja äidiille ja minulle joten päätettiin kahvitella sitten lomani aikaan. Sopvasti sain idiksen Nami-hiiren syyskisailusta ja päätin tehdä näyttävän kakun lakun ystävälle. Ja sitä äitini kyllä onkin. Pohjana toimii kaksikin erilaista pohjaa. Vähän tukevampi ja toinen ihanan pehmeä. Tummanpuhuvaa tyyliä jatkaa mustaherukka ja laku-suklaamousse. Kuorrutteena toimii ganache ja koristeena suklaakuorrutetta, lakuja ,marenkeja ja kaikenlaista pientä ihanaa strösseliä ja sokerihelmeä. Suklaa-lakutäyte oli niin hyvää, että sitä voisi käyttää pelkästään jälkiruokana.



Kuorrutuksen levitys oli hieman hankalaa kotiin unohtuneen paletin takia. Äidin paistinlastalla sain sentään kakun valmiiksi :) Hauskoja sattumuksia...





Pohjat:

200g voita
2 dl sokeria
4 munaa
0,5 dl kaakaojauhetta
150g tummaa suklaata
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni noin 170 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekä sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Kaada kokoajan sekoittaen mukaan. Lisää kananmunat yksitellen massan sekaan. Lisää kuivat aineet ja sekoita varoen sekaisin. Kaada vuokaan ja tasoita pinta. Ana paistua kypsäksi noin 45 minuuttia.


Toinen pohja Nigellan suklaakakku



Täyte 1:

Mustaherukka-lakutäyte:

100g valkosuklaata
100g mustaherukkaa soseena
1 dl kermaa
100g tuorejuustoa
kourallinen lakua paloiteltuna 

Soseuta mustaherukat sauvasekoittimella. Vatkaa kerma ja sulata valkosuklaa mikrossa pienin erin. Sekoita keskenään tuorejuusto ja mustaherukka. Kaada valkosuklaa joukkoon sekoittaen huolellisesti. Lisää lopuksi kerma.



Täyte 2:

Suklaa-lakritsatäyte

200g fazerin sinistä
80g voi
4 liivatetta
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl lakritsijauhetta

Sulata suklaa mikrossa varovasti. Tai voit sulattaa suklaan myös kattilassa voin kanssa. Vaahdota sokeri ja kananmuna kuohkeaksi. Vatkaa myös kerma vaahdoksi. Lisää suklaa kananmuna-voisokerivaahtoon. Kiehauta pari ruokalusikallista vettä kuissa ja liuota sinne liotetut liivatteet. Kada jäähtynyt liivateseos koko ajan sekoittaen joukkoon. Lisää nyt vaahdotettu kerma sekä lakritsijauhe.


Suklaakerma kuorrute:

Vatkaa 2 dl kermaa ja sulata 150g tumma suklaata mikrossa pienin erin kerrallaan. Ota vähän kermaa sivuun ja sekoita suklaa siihen. Lisää sitten koko määrään ja sekoita tasaiseksi. Levitä kakun päälle ja reunoille. Mausta lakritsijauheella.

Valuva suklaa kuorrute:

200g suklaata
1 dl kermaa

Kiehauta kerma ja ota kattila liedeltä. Paloittele suklaa sekaan ja anna sulaa. Voit lisätä pienen nokareen voita.




Valmista pohjat mielellään päivää ennen. Leikkaa pohjat niin, että saat neljä yhtä paksua pohjapalaa. Täytä kakku vuokaan vuorotellen täytteillä. Kakusta tulee korkea joten kannattaa vuorata vuoka esim.leivinpaperilla korkeammaksi. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Ota kakku pois vuoasta. Kuorruta kakku kerma-suklaakuorrutteella. Laita noin puoleksi tunniksi pakastimeen. Levitä jäähtynyt suklaaganche ensin reunoille ja kaada sitten kakun päälle. Tasoita pinta. Koristele kuorrutettu kakku lakuilla ja lakumarengeilla.






Melkein unohdin kuvan kakun sisältä..kiireellä otin vielä sen herkkusuiden herkutellessa :)




torstai 22. syyskuuta 2016

Lakritsimarengit ja tuotetestausta

*yhteistyössä KitchenTime





Marengit maistuu kaikille ja päätinkin tehdä niitä tällä kertaa lakritsin makuisena. Marengit on myös mainioita kakun koristeita ja näitä tullaan näkemään ensiviikon synttärikakussa. Tänä syksynä on monta syytä juhlaan ja marengit säilyy kivasti kuivassa paikassa koristeluun saakka. Valmistusta helpottamaan sain kulhot ja silikoni pursotinpussin Kitchen Time verkkokaupasta. Verkkokaupasta löytyy laaja valikoima laadukkaita välineitä leivontaan ja ruoanlaittoon.

Leivontakulhosettiin kuuluu 1l, 1,6l ja 3l teräskulhoa. Pohja pysyy kivasti paikallaa alaosan muoviosan takia esim.vatkatessa. Kulhoja voi käyttää myös mittaamiseen sillä kulhossa on mittataulukko mukana. Lisäksi se sopii kivan muotoilun vuoksi myös tarjoiluun. Kysyin myös vesihauteen sopivuudesta ja kuulemma voi käyttää myös siinä.



Aloitin marenkien teon vatkaamalla valkuaiset ja sokerin kovasi vaahdoksi. Huom! Tein puolikkaan määrän ohjeesta!




Lakujauheen lisäsin lopuksi reilun puoli teelusikallista.. Sitten tein pursotuspussiin mustalla pastavärillä raidat ja pursottelin marengit pellille.




Silikoninen pursotuspussi oli itselle ihan uusi tuttavuus. Käytän yleensä kertakäyttöisiä, mutta kotioloihin tuollainen uudelleen pestävä tuntui ihan hyvältä hankinnalta. Kokoa pussilla on 33cm. Vaikutti hyvältä ja kestävältä pussilta..ainut, että olisi saanut olla hivenen isompi.






Kaku on jo tehty ja kunhan reissusta palaan niin laitan kuvaa tännekin. Instassa kuvan voi nähdä ennemminkin. Minut löytää instasta nimellä lempikakku..Tervetuloa seuraamaan!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Junakakku 2-vuotiaalle

Sain kunnian valmistaa Noelin syntymäpäiväjuhliin junakakun. Kakku on laktoositon ja gluteeniton ja sisältää raikkaat mousset mustikasta ja sitruunasta.







Toiveet oli, että kakku pidetään simppelinä ja väritoiveet näkyvät kakussa. Täältä löydät Noelin viime vuoden kakun.


Paljon iloa ja onnea Noelin suureen päivään! 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Omenapikkuleivät

Sain omenoita isoin pussillisen ja olen tehnyt niistä toffee omenahilloa ja nyt näitä pikkuleipiä. Omena antaa kivaa purutuntumaa ja mehevyyttä. Ohje on myös todella helppo pikaiseenkin leivontaan ja tuoksu tulee kaupanpäälle.












150g voita
1 dl luomu kookossokeria
1/2 dl vaaleaa siirappia 
1 muna
4 dl vehnäjauhoja (osa täysjyvää)

1/2 tl kanelia
1/2 tl soodaa
1/2 tl leivinjauhetta 
2 pientä omenaa pieniksi pilkottuna

Päälle ohuita omenasiivuja
kanelia 
sokeria
ripaus suolaa 


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna. Kaada joukkoon siirappi. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon. Tee taikinasta pötkö ja laita hetkeksi jääkaappiin.Leikkaa pötköstä paloja ja pyörittele palloksi. Voit myös ottaa taikinasta suoraan pieniä paljoja ja pöyritellä käsin palloksi. Paina litteiksi pikkuleiviksi haarukalla tai käsin. Lisää päälle muutama ohut omenasiivu ja ripaus kanelia ja sokeria. Paista 200 asteessa kunnes reunat ovat saaneet
väriä.

VINKKI! Lisää ohjeeseen rouhittua pähkinää.